Puutarhan kuulumisia artikkeli


Maaliskuu todella jo maata näyttää mutta puutarhalla täytyy vielä odottaa ennekuin voi päästää itsensä valloilleen töiden parissa. Maa on kuitenkin vielä sen verran kohmeessa. Taimikasvatus on kuitenkin jo hyvällä mallilla pidempää kasvukautta vaativien kasvien kohdalla. Kokemus on näet osoittanut, että jollei halua satsata kalliisiin kasvilamppuihin ja tilat ovat pieni-ikkunaiset ja hämärät, on parempi odotella maalis-huhtikuun vaihteeseen ja kylvää kasvihuoneeseen, jossa valoa riittää. Viime kevään kokeilu tuotti todella vahvat basilikat ja rosmariinikin nousi taimelle muutamassa päivässä kun tein kylvöt kasvihuoneeseen huhtikuussa. Kun vielä peittelee kylvökset muovikuvun alle niin kylläpä lämpöä riittää eikä pieni yöpakkanenkaan haittaa. Taimet nousevat tummanvihreinä ja topakoina.

Lampaat Unikko, Tyyne ja Tilkku, ovat ulkoilleet pitkin talvea joko aitauksessaan heinää rouskutellen tai sitten kovimpina pakkaspäivinä on tehty peltolenkki vitamiinipuusta,kuusesta, välipalaa matkanvarrella napsien.

Maatiaiskanat Ruska, Justiina, Tepa, Sissi, Sipuli, Greta, Josephine ja Marilyn asustavat lampaiden seurana Elmeri-kukon kera. Yhteiselo näinkin sekalaisessa porukassa onnistuu mainiosti ja siihen sakkiin liittyivät kissaneidit Hippu ja Viiru joulun alla. Kisut tosin eivät yövy muiden eläinten kanssa vaan siististi sisätiloissa. Seurustelu kuitenkin luonnistuu mainiosta ja nenät vaihdetaan lampaiden kanssa turvallisesti portin raosta päivittäin.

Aurinkoisemman kevään odottelua jatketaan ja tarinaakin kunhan sitä seuraavan kerran taas alkaa pulpahdella.